torstai 2. kesäkuuta 2011

Kesäisiä ompeluksia

Olen nyt innostunut näistä ompeluksista, ja tällä kertaa ompelin itselleni. Olen kaipaillut jotain tunikamaista yläosaa kesäksi, jonka voisi heittää t-paidan ja housujen seuraksi. Ja voisi toki pitää ilmankin t-paitaa. Löysin Marimekosta kivan kangaspalan ja kaavatkin oli tiedossa, niin ei muuta kuin ompelemaan.




Kaavat: Joka tyypin kaavakirja 1, nro 7 yläosa. Muokkasin kaavaa a-linjaiseksi ja tein vain etukappaleen sivuille sisäänotot. Samalla kaavalla tein viime kesänä vähän toisenlaisen yläosan.
Kangas: Marimekon Silkkikuikka tehtaanmyymälän palalaarista.

Muokkasin tosiaan kaavaa sen verran leveäksi, että ei tarvinnut laittaa vetoketjua vaan tunikan saa puettua päälle ilmankin. Mietin kyllä, olisiko pitänyt ommella lisää sisäänottoja ja tehdä tyköistuvampi yläosa, mutta päätin jättää tällaiseksi ainakin toistaiseksi.




Kyllähän tuo vähän pönköttää tuolta selkäpuolelta, mutta en anna sen haitata! Ihanan väljä yläosa on rento ja reipas. Ja voihan tuota vielä korjailla helpostikin, jos myöhemmin alkaa vaivata.




Olen jo pitänyt tunikaa parina päivänä, ja tykkään kyllä kaikinpuolin. Kangas on kakkoslaatua, mutta huomasin sen vasta kun olin leikannut osat. Onneksi kankaan painatuksen ainoa virhe osui sattumalta kainaloon, eikä sitä muutenkaan kovin huomaa, pientä värien leviämistä vain.




Tykkään kyllä näistä Joka tyypin kaavakirjojen kaavoista ja kattavista muokkausohjeista. Minulla on molemmat osat ja niistä löytyy kaavoja joka lähtöön.

Ompelin myös toisen yläosan, yöpaidan itselleni.




Yöpaita on ommeltu poikaystäväni paidasta (siniraitainen) ja Ikean parin euron lakanasta (valkoinen). Mallia otin omasta vanhasta yötopista, jonka olin heittänyt materiaalivarastooni. Pitensin vain helmaa reilusti, että sain mekkomallisen yöpaidan. Tätäkin olen jo käyttänyt paljon, on aivan ihana kesäyöpaita! Siniraitainen paitakangas on puuvillaa ja pellavaa, ja oli sen vuoksi pakko ottaa käyttöön, vaikka sinisestä en muuten tykkää.

Nyt on päästy jo hellelukemiinkin, ihana kesä on täällä! Ja palstalla kylvöt tehty, nyt vain odottamaan satoa.

4 kommenttia:

Maikki kirjoitti...

Kylläpä on kaunis tunika! Ja yömekko näyttää tosi mukavalta, kiitos hyvästä kierrätysideasta - taidankin penkasta omaa tai miehen kaappia josko sieltä löytyisi jotain vastaavaa pehmeäksi kulunutta muokattavaa...

Myös edellisten postusten mekkoset ovat söpöjä!

Outi kirjoitti...

Kiitos, Maikki :) Miesten paidat on kyllä hyviä materiaalina, vaikka toisaalta haastaviakin, kuten tässä yöpaidassa, kun helmaan ei riittänyt pituutta.

Heidi kirjoitti...

Tervehdys Outi! Hienoja ompeluksia olet tehnyt ja kekseliäästi luonut vanhasta uutta! Mullakin on nyt oma blogi, tervetuloa mukaan! :)

http://handmadeheidi.blogspot.com/

Outi kirjoitti...

Hei vaan Heidi ja kiitos kommentista! Pitääpä poiketa sun blogissa :)