lauantai 12. joulukuuta 2009

Jouluisissa tunnelmissa

Huomasin tässä viikolla, että saattaa tulla muutamien joulujuttujen kanssa kiirus... Mikä ihme siinä on, että kaikki pitää jättää just joulukuulle, kun olisi voinut tehdä vaikka kesällä! Esimerkiksi joulukuusen lumitähtikoristeet. Päätin jo viime jouluna, että meillä kotona 30 vuotta palvelleet lankatontut pääsevät eläkkeelle ja ne korvataan virkatuilla lumitähdillä. Ajattelin, että minulla on hyvää aikaa seuraavaan jouluun virkkailla pikkuhiljaa vuoden aikana tähtösiä. Mutta niin siinä kävi, että eilen vielä viimeistelin viimeisiä.

Tässä tähtöset ennen käsittelyä:


Ja tässä sokerivesikylvyn jälkeen
:


Tässä on nyt koko lumitähtisatsista vain osa, koska osan tärkkäsin jo aiemmin. Kuvassa olevien mallit ovat Suuri käsityölehden kesäliitteestä 6-7/2009 ja jostain vanhasta Kotiliedestä (minulla on vain lehdestä repäisty sivu tallella). Lisäksi virkkasin tähtiä kirjan "201 ideaa pieniin ja suuriin virkkaustöihin" ohjeella. Lankana oli Novitan Kotiväki, ja koukku oli kokoa 1,75 mm. Tärkkäys olikin vähän ongelmallista. Googlasin ohjeita, ja löysin sekä Maizena-tärkkiohjeen että sokeritärkkiohjeen. Ensin kokeilin Maizenalla, mutta se ei kyllä kovettanut tähtiä juurikaan. Sitten laitoin sokerivesiliemen, eli 1 dl kiehuvaa vettä ja 1 dl sokeria. Ja sillähän jämähti! Vastaavia tähtiä aiemmasta tärkkäyserästä on joulukoristeessani, jonka laitoin ensimmäisenä adventtina ikkunaan.

Lisäksi olen tehnyt joulujuttuja, joista uskallan näyttää vain vilauksen.




Näihin palataan sitten joulupukin visiitin jälkeen :)

3 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Nättejä koristeita!

Mie oon aina summissa lorauttanut hienoa sokeria kuuman veden joukkoon ja on toiminut joka kerta :D

Outi kirjoitti...

Kiitos Tess!

Minä taidan olla enempi ohjeiden orja.. :)

Hety kirjoitti...

Ihania lumitähtösiä! Varmasti näyttävät kauniilta kuusessa.