sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Huivia ja myssyä

Otin nyt vähän vanhemman langan puikoille, ennen kuin uudemmat hankinnat ryysivät edelle. Joku järjestys se olla pitää! Viime syksyn Käsityötarvikemarkkinoilta hankkimani Handun merinolanka on ollut suunnitteilla kutoa huiviksi tai vastaavaksi kaulanlämmittimeksi, ja nyt oli sopiva sauma sille. 




Handun lankoja hypistellessäni olin varmaan ensin tarttumassa johonkin omempaan väriin, pinkki-punainen -akselilla. Mutta päätin kerrankin valita jotain muuta väritystä. Myöhemmin sitten tajusin, että ei tämä minulle itselleni oikein sovi, jotenkin omaan värimaailmaan tai muihin asusteisiin. Äitin väreihin tämä saattaisi hyvinkin istua, joten tarjoan kaulanlämmikettä hänelle. Ja lankana tätä jo kerran esittelin, niin ei ainakaan tyrmäystä tullut!


Vähän huonosti valittu paidan väri, kun huivi ei meinaa erottua!

Mallia pyörittelin mielessäni ja olin jo kallistumassa johonkin pitsireunaiseen huiviin. Mutta päädyinkin tällaiseen tuubiin, jossa on pientä reikäriviä ihan vain kutomisen mielenkiinnon ylläpitämiseksi. 

Malli: Pitsinen tuubihuivi 
Lanka: Handun merinolanka, 100 g 
Puikot: 4,5 mm




Valmistuessaan tämä tuubi veti itsensä niin kasaan, että hyvä kun sain kiepsautettua tuubin kaulalle kaksinkerroin. Jännitin vähän, mitä pingoitus saa aikaiseksi. Tuubi venähtikin kivasti, mutta toivottavasti ei liikaa. Hieman se reunoista liestää, mutta ehkä käytössä ei haittaa. 

Vielä taitaa olla liian kovat pakkaset tälle huiville, vaikka kevätaurinko kuinka porotteleekin!

Pikkuneulomus vielä loppuun:




Malli: Sweet baby cap
Puikot: 2,75 mm
Lanka: Malabrigo Sock

Siskoni sai tyttären tässä hiljattain, ja tämä täti suihkaisi pikaneulomuksen pikkuiselle. Yritin tehdä tästä pienen, kun tiesin, että vauva on pieni (syntyi melkein 3 viikkoa etuajassa), mutta vaikeahan sitä kokoa on arvioida näkemättä vauvaa livenä! Ilmeisesti oli hieman ollut väljyyttä, mutta onneksi lapset kasvaa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Myssy on hyvä ja ollut jo monesti käytössäkin. Sehän on vain hyvä ettei pipo kiristä :-) Ja mahtyy kypärämyssy hyvin alle. -i-

Outi kirjoitti...

Kiva kuulla, että käyttöä löytyy! Ai niin, teilläpäin tarvitaan sitä ekstralämmitystä vielä...