keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Palapeitto


Jännä ja mielenkiintoinen kudottava oli tämä kuusikulmion mallisista tilkuista koostuva peitto. Ja sen verran koukuttavaa oli kutoa, että peitto valmistui hujauksessa!



Sain tosiaan lahjaksi kassillisen Novitan Jussi- ja 7-veljeslankoja ohjeena kutoa vauvalle jotain. Ensin kyllä mietin pitkään, että mitähän näistä lähtisin tekemään. Vauvalle kun ei viitsi näin karheasta ja paksusta langasta vaatetta kutoa. Peitoksi päätin sitten langat työstää, ja googlaamalla löytyi tämä hauska ohjekin.




Malli: Kesän lapsi, Ulla 2/2012
Langat: Novita Jussi, reilu 100 g per väri
Puikot: 4,5 mm

Hauskan mallista teki se, että tilkut kudottiin jonoksi sukkapuikoilla, ja seuraava tilkkujono yhdistettiin kutoessa edelliseen. Ja kun tilkku muotoiltiin kuusikulmioksi niin koko ajan oli toimintaa, joko lisäyksiä tai kavennuksia. Toki tässä tuli sitten pääteltävääkin, kun jokaisen tilkun jälkeen lanka poikki ja uutta väriä kehiin.




Kokoa peitolla on n. 70 x 100 cm. Tein tästä yhden tilkkujonon verran leveämmän kuin ohjeessa, kun kutoessa peitto näytti niin kapoiselta. Lankaa jäi vajaat kerät kutakin väriä, ja mietin, että kutoisinko vielä yhden tilkkujonon peiton reunaan. Eivät jäisi langanloputkaan varastoitumaan. Mutta katsotaan, saanko aikaiseksi!




Ihmeellisesti kupruileva peitto tasoittui, kun sen kasteli kunnolla ja pingotti hyvin!

2 kommenttia:

Hurahtanu Heidi kirjoitti...

Siitähän tuli hieno! Mukavan rauhalliset väritkin. :o)

Outi kirjoitti...

Kiitos! Minustakin nuo värit on kivat, yllättäen myös sininen, vaikka en siitä yleensä tykkää :)