sunnuntai 7. helmikuuta 2010

Pitsiä puikoilla

Ei ole valmiita töitä tällä kertaa, vaiheessa ollaan monessakin suhteessa. Kappas, kun pari keskeneräistä neuletyötä majailee sohvan nurkilla ja yksi on kässäpussissa käsilaukussa! No, löytyy vaihtoehtoja, jos joku työ tökkii :) Tosin tällä hetkellä ei töki niistä mikään, vaan tekisin mieluiten kaikkia yhtäaikaa. Ja kuinkas ollakaan, kaikkiin näihin neuleisiin on tulossa pitsitä.

Henley perfected on edistynyt kivasti, kohta tullaan kainaloihin. Teen etu- ja takakappaleet yhtäaikaa, niin ei tule sivusaumoja ommeltavaksi. Ihmeen nopsaan se kutoutuu, vaikka puikot on kolmoset. Pitsikuvio on siis juuri aloitettu, ja tiukasti pitää ohjetta seurata!


Henleyssä on vieä tikuttelua, mutta silti piti puikoille ottaa heräteostos Vihreästä vyyhdistä:


Lanka on ihanan pehmeää Abuelita Baby merino lace -lankaa. Samaisesta langasta
tein pipon jo tuossa taannoin, ja viimeistelin sen viikolla, mutta kuvaan setin sitten kokonaisuudessaan, kunhan huivikin valmistuu. Pipo ei ole vielä päässyt käyttöön, kun se on aika ohut näille keleille.

Viime aikojen suuri puheenaihe on ollut poikkeuksellinen lumimäärä. Lumenpaljous ei tietenkään minua, entistä lappilaista, haittaa yhtään! Juuri tulin hiihtämästä, ja tänään olikin oikein mukava hiihtokeli. Tietysti en ollut ainoa latujen kiertäjä, ja se näkyi esimerkiksi latukahvilassa: jonoa oli ulos asti, joten jätin väliin kahvit tällä kertaa!

Talvisista tunnelmista huolimatta pieniä kevään merkkejä on näkyvissä (onneksi vain sisätiloissa!):


2 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Kauniin väristä lankaa tuo Abuelita Baby merino lace. Selvästikin on turhan pitkä aika viimeisimmästä visiitistä Vihreään vyyhtiin, kun en tuollaista muista lainkaan nähneeni :)

Outi kirjoitti...

Kiitos, tykkään kans väristä tosi paljon! Kävin Vihreässä vyyhdissä tammikuun alussa, ja nämä langat olivat uutuuksia, marraskuussa saapuneet (en kovin tiuhaan itsekään poikkea ko. puodissa). Olin siis ale-koreja lähinnä katsastamassa, mutta nämä EI olleet alessa.. :)