perjantai 1. marraskuuta 2013

Vihaisia sukkia

Kummipoikani täyttää marraskuussa vuosia ja sain idean kutoa hänelle Angry birds -sukat. Ja kudoin samalla hänen siskolleen tyttösukat, siskolla on synttärit tammikuussa. Olen ymmärtänyt, että nämä sisarukset tykkäävät vihaisista linnuista, toivottavasti myös sukkien muodossa.




Kutomiselle sopiva hetki löytyi automatkalta Pohjanmaalle, mies ajoi ja minä istuin tyttären seurana takapenkillä kutoen sukkia! Siinä meni matka joutuisasti, ainakin minulla. Ajatus sukkiin tuli näistä hienoista vihaisista linnuista, ja otin vähän mallia omiin silmukkamääriin soveltaen.




Malli/ohje: silmukkamäärät Novitan sukkataulukosta, kuvion idea yllä mainitusta toteutuksesta
Koko: n. 30 (toivon mukaan 5-vuotiaalle sopivat)
Langat: punainen, keltainen ja valkoinen Gjestal Maijaa, musta bbbperCALZE-sukkalankaa
Puikot: 3 mm

Tein tarkoituksella varsista erilaiset! Tuo punavartinen on ensimmäinen sukka, ja arvelin, että punainen lanka ei riitä loppuun saakka niin vaihdoin toisessa sukassa varsiresorin värit toisinpäin. Mutta lankaa jäi tietysti jäljelle reilusti.


 


Tyttösukat tein samalla mallilla, mutta koossa 34 (oletuksena että mahtuvat 7-vuotiaalle). Näihin kudoin onneksi molempiin harmaat varsiresorit, kun vaaleanpunainen lanka ei olisi riittänyt niihin. Sitä jäi jäljelle aivan pieni nyttyrä. Silmien kirjonta on vähän sinne päin, räpsyripset oli aika haastavat saada aikaiseksi neulepintaan! Mutta eiköhän värityksestä selviä, mikä hahmo on kyseessä! Vaaleanpunainen ja harmaa lanka ovat Vikingin Vilmaa, muut samaa kuin edellä.

Onpa harvinaista, että synttärilahjat ovat näinkin ajoissa jo valmiina!

2 kommenttia:

Elina kirjoitti...

Ihanat sukat!

Outi kirjoitti...

Kiitos, Elina!