tiistai 1. tammikuuta 2013

Vielä joulujuttuja

Vuosi vaihtui uuteen, mutta palaan vielä menneeseen vuoteen muutaman joululahjan merkeissä.

Siskolle tekaisin viime hetkellä joulupakettiin huopapohjilla varustetut sukat.


 


Malli: Aran room shoes
Lanka: lankalaatikosta löytyneet 7 veljestä tummanharmaa ja vaaleansininen
Puikot: 3,5 mm
Huopapohjalliset ovat Honkarinteen tilan tuotantoa, Tuomaan markkinoilta löysin. Markkinoilla oli useampiakin myyjiä, joilla oli huopapohjallisia valikoimissaan.






Bongattuani Neulistin kutomat sukat mietin heti, että nämä voisin tehdä joskus siskolleni. Siskon sukkaharmistuksista olen aiemmin kertonutkin, ja näiden sukkien toivon pelastavan tilanteen! Huopapohjan voi tarvittaessa vaihtaa, mutta uskoisin, että pohja kestää paremmin kuin tavissukkapohja.

Äiti sai myös toisen itsetehdyn paketin:


 


Lanka: Gjestal Maija
Puikot: 3 mm

Äiti mainitsi joku kerta toiveen kämmekkäistä, joten aiemmin syksyllä tikuttelin vanhat tutut Rinsessat. Sain nämä kuitenkin vielä korjattavaksi, peukalo oli vähän turhan nafti. Se on onneksi nopeasti korjattavissa, tässä kun saan aikaiseksi!




Minäkin olen näköjään ollut kilttinä, kun jouluna muistettiin oivallisilla käsityöaiheisilla lahjoilla.




Sukkakirjasta on ensimmäinen malli jo aloitettu, yksi sukka on valmis! Ja taustalla näkyvästä kankaasta (Ottobre, Find an animal nimeltään) on leikattu vauvanvaatteita.

Hyvää alkanutta vuotta 2013!

4 kommenttia:

Tess kirjoitti...

Hmph, kirjoitin jo yhden pitkän kommentin, mutta se hävisi taivaan tuuliin. Yritetäänpä uudelleen.

Ihanaa alkanutta vuotta!

Mulla on tuo samainen neulekirja. En ole sen kanssa ollenkaan sinut, koska se on suomenkielinen. Neuletermistö on enkuksi niin paljon yksinkertaisempi ja yhtenevämpi, että olen aina helisemässä suomeksi olevien ohjeiden kanssa. Itse mallithan ovat mitä ihastuttavampia (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Yksihän mulla on työn allaki, mutta jäi raukka muiden jalkoihin :D

Outi kirjoitti...

Tess: Tuon sukkakirjan mallit on kyllä suurimmaksi osaksi upeita, mutta sen verran monimutkaisia että saas ny nähä monetko saan kudottua.. :) Nämäkin Rhombukset pitävät kyllä silmät tiukasti kiinni silmukoissa, ja silti meinaa virheitä tulla. Kantapään sijoittelun kanssa meinasi olla ongelmia, vaikka ohje tosiaan on suomeksi (ja mulle se on vain helpompi näin), mutta onnistui se sitten!

Maritta kirjoitti...

toivotaan että sukat nyt kestää :) Ihania lahjoja olet sinäkin saanut jouluna, hyvää uutta vuotta sinullekin!

Outi kirjoitti...

Maritta: Niinpä, luulis nyt että vähän pitempään sukat kestää :)