keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesäkässää

Vaikka onkin kesä ja nyt jopa lähes helle, niin ei mun puikoilla mitään puuvillaa tai muuta kesäisempää kudinta ole näkynyt. Villaa ja sukkia vain!




Malli: Petäjä-sukat, Ulla 2/2008, kudottu varpaista ylös ja Novitan Nalle-sukkaohjeen mukaisilla silmukkamäärillä, kantapää kiilamallia
Lanka: Novita Nalle (tummanruskea), Gjestal Maija (vaaleanruskea)
Puikot: 3 mm
Koko: reilu 40

Nämä sukat menevät lahjalaatikkoon odottamaan vaikkapa joulua! Hyvissä ajoin lahjat valmiiksi :)




Löysin Nalle-kerän kerran Kierrätyskeskuksesta, ja nappasin mukaan kun halvalla sai. Kerä oli siisti ja mielestäni täysi 100 grammaa, mutta en punninnut, joten ihan varma en ole. Arvelin, että lanka riittäisi juuri ja juuri reilu 40 kokoisiin sukkiin, mutta eipäs riittänyt, ja jouduin jatkamaan vartta eri värillä. Maija-langan vaaleanruskea sävy passasi mielestäni ihan kivasti varren jatkoksi, ja istuu aika näppärästi noin, kun raidoitin alkuun kolme kerrosta vuorotellen tummaa ja vaaleaa.




Petäjä-sukan mallineule on varsin helppo, ja se tuo kivasti ilmettä joustinneuleeseen. Ja mikäpä muu malli sopisikaan paremmin tuolle tummanruskealle langalle! 

Langasta on vain pakko todeta, että se oli ihmeen pörheää ja karheaa. Siis Nalle. Maija oli pehmoisempaa, mutta kyllä sekin pesussa pörhisteli. Liotin sukat villapesuainevedessä ja pingotin sitten. Toivon mukaan kestävät kuitenkin käytössä, sehän se on pääasia.

Nyt nautitaan kesästä, auringosta, mökkeilystä ja automatkailusta. Autossa mukana kulkee lukemisen lisäksi sukankudin, helppo matkaneule! 

2 kommenttia:

Maritta kirjoitti...

hienot sukat, tuo malli on itelläkin jonossa. hienosti sopii tuo värivaihdos tuohon.

Outi kirjoitti...

Maritta: Kiitos :) Tämä mallineule on kyllä kiva, tulee pientä vaihtelua ihan perussukkaan.