torstai 19. heinäkuuta 2012

Sadepäivän ompelus


Viimeisen lomaviikon alkajaisiksi sattui muutama sateinen ja harmaa päivä. Sadepäivien ratoksi istahdin ompelemaan pikaisen peruspuseron itselle. Ompelukonekin ehti huollosta takaisin, niin mikäpä siinä ommellessa, vaikka eipä tässä ole kuin helmakäänne ommeltu ompelukoneella, muut saumat on saumuroitu.


 Kuvauspaikan valintaan ei näköjään ole panostettu, kun naapurien pyykit on taustalla!

Ostin puuvillatrikoota Marimekon tehtaanmyymälästä Herttoniemestä, siellä oli pöytien täydeltä kankaita kympin metrihintaan. Mietin useita eri vaihtoehtoja, kun myyjää sain tovin odotella, mutta päädyin sitten tähän hyvin omanväriseen kuosiin.


 


Pohjoisessa lomaillessamme näin äidillä ja siskolla kivat Marimekko-tuotteet, tunikan ja mekon, joista otin tähän mallia. Kaavat väsäsin Joka tyypin kaavakirja 1 naisen t-paidan kaavasta. Aluksi paita oli a-linjainen (kuvat yllä), mutta tuo tuntui vähän turhan väljältä, niin ompelin sivusaumoja vähän enempi muotoon. Tosin ei siitä kovin huomattavaa eroa syntynyt (kuva alla)!




Kaula-aukkoon ja hihansuihin tein 4 cm leveästä kaitaleesta käänteet. Kaulusta olisi voinut kiristää vähän enempi, mutta passaa noinkin. 


 


Kiva käyttöpaita tuosta tuli. Hihat on hyvät tuon mittaisina, kun ei niitä helteitä ole tässä kovasti ollut ja ei mun loppulomalla ole luvassakaan!

Olipa muuten hyvä, kun ehdin vihdoin käyttää ompelukoneen huollossa (15 vuotta vanha kone eikä kertaakaan huollettu...). Siinä oli ylälangankiristin mennyt rikki, ja sen takia teki huonoa jälkeä alalangalle. Enpä ollut tuota tajunnut, kun ompelujälki on kuitenkin ollut ihan kohtuullista, ja alalanka on jäänyt nurjalle puolelle. Mutta nyt huristaa kone ihan uutta tahtia huollettuna!

Ei kommentteja: