sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Tunnustus

Sain tunnustuksen Marittalta, kiitos iloisesta yllätyksestä!


Tunnustukseen kuului viisi kysymystä. Tässäpä minun vastaukseni niihin:

1. Milloin aloitit blogisi?

- lokakuun 1. päivä, 2009

2. Mistä kirjoitat blogissasi ja mitä kaikkea se käsittelee?

- Neuleita, ompeluksia, sisustusjuttuja, askartelua, kaikkea mitä tulee käsin tehtyä. Myös erilaiset vanhasta uutta -jutut näkyvät aina silloin tällöin.

3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?

- En usko, että erotun millään erityisellä seikalla neuleblogimaailmasta.

4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?

- Olin miettinyt blogin aloittamista jo tovin, kun olin kuitenkin seuraillut muutamaa neuleblogia jo muutamia vuosia. Myös houkuttelijoita (Hety) oli!

Blogin nimen valinta osoittautui niin isoksi haasteeksi, että sen takia aloitus venyi. Neulekuvia olin kuitenkin Flicrissä esitellyt jo jonkin aikaa, sinne kun ei tarvinnut sen kummempaa nimeä kehitellä!

5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?

- Osaisinpa aina ottaa hienoja, tunnelmallisia ja edustavia kuvia töistäni! Välillä saattaa jutut myös mennä jaaritteluksi, en ole mikään lyhyesti kirjoittaja. Sitten taas toisinaan saattaa jäädä jotain oleellista kertomatta jostain käsityöstä tai sen tekemisestä!

Tunnustuksen voisi jakaa eteenpäin viidelle blogille, mutta en osaa valita kaikista suosikkibogeistani nyt viittä parasta. Kaikki seuraamani blogit kun ansaitsisivat tunnustuksen, ja suuri osa on tunnustuksen jo saanut!

2 kommenttia:

Maritta kirjoitti...

Ole hyvä :D Tuo blogin nimen valinta on ilmeisen työläs prosessi muillekin, mä tuskailin aikas kauan sen kanssa. Ja sulla on kyllä kiva blogi, minä tykkään :D

Outi kirjoitti...

Niin ja voihan sitä blogin nimeä vaihtaa tarvittaessa ;)

Kiitos, kiva että tykkäät vierailla täällä, ja samoin, sun blogisi on kiva!