torstai 22. elokuuta 2013

Loppukesän auringonsäteitä

Keltaista ja aurinkoista putosi peitollisen verran puikoilta. Ei taida päästä enää tänä kesänä käyttöön, mutta jääköön odottelemaan ensi kesän piknikkejä tai leikkejä!



 
Kun näin tämän aurinkoisen peiton, ihastuin malliin, ja se jäi mieleeni pyörimään ja odottelemaan sopivaa hetkeä toteutukselle. 




Malli: Sunbreak
Lanka: Jacobsdals Beach, vuosikertalankaa jostain 90-luvulta
Puikot: 4,5 mm
Koko: n. 90 cm x 90 cm (ei pingottunut ihan tarkaksi neliöksi, mutta jotain tuonne päin kuitenkin)

Äidin lankakätköistä löytyi kassillinen keltaisia lankakeriä, jotka olivat aiemmin toimittaneet neulepaidan virkaa, mutta sittemmin purettu odottamaan uutta tulemista. Eihän se mitään laatulankaa ollut, mutta aivan kelpoa kamaa kuitenkin. Ja väri oli juuri passeli aurinkopeittoon, samoin langan merkki, Beach! Tietenkin kaikesta lankamäärästä jäi käyttämättä ainoastaan se ainut korkkaamaton kerä...




Aloitin peiton kutomisen joskus kevättalvella, mutta loppuraskauden aikana ranteisiini alkoi sattua paksuhkon langan kutominen, niin jouduin jättämään peitontekeleen reunoja vaille valmiiksi odottelemaan parempia aikoja. Nyt sitten vihdoin otin peiton taas työn alle, ja sain reunat tehtyä. En tehnyt ohjeen mukaista palmikkoreunusta, vaan parin sentin levyisen taitekäänteen. Mietin eri vaihtoehtoja, ja tällainen yksinkertainen malli sopi minun makuuni.




Poikkesin ohjeesta myös siinä, että en tehnyt peitosta suorakulmion mallista, vaan neliön. Arvelin, että toimii paremmin sen mallisena, ja toisaalta mietin langan riittävyyttä tätä suurempaan peittoon. Paitsi että sitä lankaa sitten jäi tuo korkkaamaton kerä ja lisäksi jotain nyttyröitä.

Ajattelin jossain vaiheessa, että peitto kaipaisi taustakankaan, ja mietinkin trikookankaan ompelemista taustalle. Jätin kuitenkin taustakankaan ompelematta, sillä arvelin sen vain turhaan rytistävän ja kurtistavan eläväpintaista neulepeittoa.





Toivotaan aurinkoisia elokuisia päiviä!

5 kommenttia:

Neulisti kirjoitti...

Tutun näköinen peitto. :) Tämä malli on kyllä kertakaikkiaan loistava.

Ingi kirjoitti...

Kaunis peitto, ihana malli!

Outi kirjoitti...

Neulisti: Kiitos vain ideasta! Tämä on kyllä ihana peitto, ja kiva malli kutoa :)

Ingi: Kiitos!

Anonyymi kirjoitti...

Aivan upea!

Outi kirjoitti...

Kiitos, kiitos :)