maanantai 2. tammikuuta 2012

Välipäivien ompelus

Joulun lomareissulla piipahdin Ottobren myymälässä, ja sen valtavista ihanista kangasvalikoimista tarttui mukaan vadelmanpunaista pellavaa tunikan verran. Kaava piti löytää heti samantien, joten oli poikettava vanhempien lähikirjastoon selaamaan käsityölehtien valikoima. Sieltä löytyi hyvät kaavat, ja sattui kyllä niin istuva malli, että ei ole tosikaan! 




Kaavat: Suuri Käsityölehti 8/2007, nuoren suunnittelijan malli kuvitetuin ohjein (ohjenumeroa en muista)
Kangas: 100 % pellava ja kauluksen alavarana poikaystävän vanha paita
Koristuksena pitsiä Sysimetsä Designin mallistosta, sattui vielä sopivan värinen

Pidensin kaavaa n. 13 cm ja muotoilin kaula-aukon pyöreäksi (kaavassa se oli neliönmallinen). Tunika tuli ommeltua melkein hetkessä, tosin lanka loppui kesken kun helman käännettä oli enää 30 cm jäljellä, joten se hidasti hieman. Koristuksia miettiessä meni myös tovi, kun olisi ollut niin paljon ideoita, millä olisi voinut tunikaa somistaa, mutta piti malttaa mieli ettei kaikkea tunge samaan ompelukseen!



Pitsiä laitoin tuohon rinnukseen ja taskun reunaan. Pitsi on hankittu aikaa sitten käsityömessuilta, mutta se oli sattumalta lähes samanvärinen kuin pellava. Pakkohan se oli käyttää tähän!




Takakappaleelle kirjoin pienen kukkasen. Silitin sen kaksipuoleisella liimakankaalla kiinni ennen ompelua, ja sitä jäi näköjään vähän reunoilta yli.




Tässä tunika vielä takaa, mutta ei se kukkanen oikein erotu tuosta (hankalat kuvausolosuhteet...). Ja hieman on ryppyjä havaittavissa helmassa, kun tunika oli tänään käytössä jo.




Alavaraan löysin aika passelia ruutukangasta paidoista, joita olen tarvikevarastooni haalinut.

Tästä tuli kyllä ihana käyttövaate, tosin aloin jo haaveilla villaneulostunikasta, kun tämä tuntui näin talvikelillä vähän viileältä pelkän trikoopaidan kera.

Kuvien taustalla on mun keskeneräinen puutyötekele heinäseipäistä, saa nähdä saanko siitä valmista... Puu ei jotenkin tottele samaan malliin kuin nämä pehmeämmät materiaalit!

10 kommenttia:

Maritta kirjoitti...

On kyllä ihana ja sopii sulle todella hyvin. Voi kun olisi taas aikaa ommella edes pikkuisen. No ehtiihän sitä taas joskus... Ihanat lahjat olit tehnyt äidillesi :D Tuo kaulurimalli on kyllä niin simppeli mutta hieno.

Hety kirjoitti...

Kiva tunika! Ihailtavasti olet taas jaksanut viimeistellä ompeluksen kaikin puolin.

Outi kirjoitti...

Maritta: Voi kiitos :) Mulla sattui ompeluinspis ja loma osumaan samaan aikaan, niin innostuin ompelemaan. Nyt olis taas lisää ompeluideoita, mutta aikaa ei niin ole.. Toivotaan että sullakin aikaa löytyy ompeluksille!

Ja kiitos sukka+kaulurikommentista, kaulurimalli on kyllä toimiva ja nopsatekoinen!

Hety: Kiitos! Olishan tämä toiminut hyvin ilman koristuksiakin, mutta nyt sattui ideoita ja aikaa olemaan, niin piti vähän koristella :)

Anonyymi kirjoitti...

Tunikan väri on todella herkullinen, nams! Ja todella sopii sun päälle :)

Tiina

Tess kirjoitti...

Ihana tunika ja niin herkullisen värinenkin vielä :)

Outi kirjoitti...

Tiina: Kiitos! Väri on kyllä mieleinen, tykkään kans :)

Tess: Kiitos! Herkkuväri tosiaan!

juuli kirjoitti...

Kaunis tunika, ja etenkin herkkuväri!

Olit tehnyt kivat lahjat äidillesi, sukat olivat aivan mahtavat!

Outi kirjoitti...

Juuli: Kiitos! Tunika on kyllä osoittautunut mieleiseksi minullekin :) Ja kiitos sukkakommentista, kotitiikerit oli kiva malli kutoa!

Hurahtanu Heidi kirjoitti...

Tulinpas heti vastavierailulle. Sullahan on täälä vaikka mitä kivvaa! Pistän kyllä osotteen ylös, että tullee seurattua. :o)

Ihana tuo pellavamekko. Väriki olis minun mieleen, samoin malli. Mulla varmaan löytyyki kaapista tuo lehti, pittääpä penkoa. Tämmösille on kyllä käyttöä, mukavia ko mitkä!

Outi kirjoitti...

Hurahtanu Heidi: Tervetuloa, kiva kun tulit vastavierailulle :) Ja tervetuloa uudelleen!

Kiitos, pellavamekko on kyllä mieleinen. Nyt talvikelillä noin kevyellä vaatetuksella ei vain meinaa tarjeta..