sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Joulupaketeista paljastunutta, osa 2

Näin on pistetty viime vuosi pakettiin ja käännetty uusi vuosi kalenterista. Hyvää alkanutta vuotta siis!

Palataan kuitenkin hetkeksi vielä joulutunnelmiin ja siskon joululahjaan. Värimaailma jatkuu samana kuin edellisessä postauksessa esitellyissä äitin villiksissä.





Ja näistä rullista paljastuu....




... sukat, melkein polvipituutta.

Malli: perussukka kärjestä aloittaen, raidoitus neljällä kerroksella, tiimalasikantapää, varren levennykset hatusta heittäen
Lanka: Novita Tico tico puna-keltainen ja Bärengarne Tom Klassik (löytö Menitan alekorista), yhteensä n. 100 g
Puikot: 2,5 mm
Varren päättelyssä käytin Elizabeth Zimmermann's sewn bind off -tekniikkaa, mikä oli tähän sukanvarteen ihan oivallinen ja joustava päättely. Tosin hieman työläs normaaliin päättelyyn verrattuna.

Muuta: Tein ensimmäiseen sukkaan heti alussa virheitä, jotka piti muistaa toistaa oikeassa järjestyksessä toiseenkin sukkaan! Eli silmukoita tuli lisättyä kärjessä kaksi liikaa ja kerrosten vaihtumiskohta tuli sivulle, ei keskelle taakse. Nämä molemmat erheet huomasin vasta kantapäätä aloittaessa, joten purkamista en harkinnut!

Aloitin sukat varmaan jo elokuussa, ja ne kulkivat mukana työmatkaneuleena koko syksyn. Mietin, annanko sukat siskolle jo synttärinä marraskuussa vai vasta jouluna, ja kun keksin tämän liivin synttärilahjaksi, niin nämä päätyivät joulupakettiin.

Sukan vartta koristaa pieni virkattu kukkanen ja nappi:




Nämä sukat tein siis ennen äitin villiksiä, ja kun lankaa jäi sukkien jälkeen vielä n. 50 g per kerä, niin sain hyvät pohjalangat villahousuihin.

Annoin sukkien raidoittua omaan tahtiinsa eikä niistä tullut symmetriset, mutta näin ne on kyllä hauskemmat! En tykännyt Tico tico -langan kaikista väreistä, ja katkaisinkin jossain vaiheessa pitkän pätkän persikan sävyä pois. Tiesin, että siskoni ei välitä kaikista näistä väreistä, mutta kuulemma hyviä värejä oli kuitenkin ihan riittävästi!




Sukkien lisäksi sisko sai lahjakortin tilaustyöhön, eli lupasin tehdä jonkun vaatteen ommellen tai kutoen. En tosin ole vielä saanut tilausta! Isä sai samanmoisen lahjakortin, kun en millään keksinyt, mitä hänelle tekisin joululahjaksi. Tilaus tulikin samantien, isä tarvitsee uudet säärystimet. Hän kun hiihtäessään tykkää pitää säärystimiä ja edelliset mun tekemät on jo kertaalleen korjattu, ja on ne vähän venyneet ja huopuneet käytössä.

Aikalailla raidallisvoittoisia on olleet mun viime aikaiset kudelmat! Mutta on ne kivoja kutoa ja raitaneuleet on pirteännäköisiä, ja saahan raitoihin kivasti pieniäkin lankakeriä tuhottua.

12 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Kivat sukat!

Ellimelli kirjoitti...

Mulla on myös Tico Ticoa samaan tarkoitukseen ostettuna. Aluksi meinasin tehdä raitasukat kahdella eri Tico Ticon värillä, mutta nämä nähdessäni pistää kyllä miettimään, olisiko sittenkin parempi ottaa yksivärinen lanka kaveriksi. Oikein kivat sukat!

Tess kirjoitti...

Nätit sukat ja nuo edellisen postauksen pöksyt on tosi ihanat :)

Mukavaa alkanutta vuotta!

Maritta kirjoitti...

Kivat! Ihana lisä tuo kukkanen ja nappi :D Hyvää alkanutta vuotta!

Anonyymi kirjoitti...

Värit hehkuu tosi kauniisti! Ja soma nappikukka kuin piste iin päälle :)

Tiina

Hety kirjoitti...

Hyvä idea käyttää tico tico raitavärinä, tosi kiva lopputulos!

Anniina kirjoitti...

Ooh, namit karkkivärisukat! Tico tico pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa raidoitettuna mustan langan kanssa. :)

Aivan huiput olivat kanssa edellisen postauksen villahousut! Ja kello, ja, ja, ja... kaikki. :)

Outi kirjoitti...

-maria-: Kiitos!

Ellimelli: Kiitos! Pähkäilin eri värivaihtoehtoja, yhtenä oli tämä punasävyinen raidoitettuna turkoosin Tico ticon kans, mutta näin sitten jossain blogissa tällaiset yksivärisen kanssa raidoitetut sukat, ja päädyin onnekseni siihen. Jotenkin enempi mun makuun näin, ja veikkaisin että siskonkin :)

Tess: Kiitos ja kiitos :)

Maritta: Kiitos! Mulla nyt noita kukkasia kukkii vähän joka jutussa... :)

Tiina: Kiitos! Nappijuttu tuo nappikukka siis :)

Hety: Kiitos! Kutoessa oli jännä seurata, miten raidoitus etenee ja miltä kokonaisuus näyttää.

Anniina: Kiitos! Karkkia tosiaan :D Onhan nämä vähän rauhallisemmat sukat väritykseltään, kun näin yksivärisen kanssa raidoittaa.

Nasti kirjoitti...

Somat sukkaset! Itselläkin on raitasukat tulossa tuosta samaisesta ticoticon väristä, kiva tietää että muutkin saksivat sitä persikkaista osuutta pois :) Ja nuo edellisen postauksen villapökät on aivan ihanat!

Outi kirjoitti...

Nasti: Kiitos! Juu, persikkaa oli vähän liikaa tuossa langassa, mutta en sitä pois heittänyt vaan persikkapätkät päätyivät juurikin aiemman postauksen villahousuihin :) Niihin upposi kivasti eri värejä!

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hauska tuo kukkanappi! Mäkin oon miettiny jotain nappia sukkiin, mut en ole oikein silti keksiny, mikä ois kiva. Tuo olis kiva! Tuommoisen virkatun kukan kanssa!

Maija

Outi kirjoitti...

Maija: Kiitos :) Tässäpä siis yksi idea nappijuttuun!