tiistai 22. joulukuuta 2009

Kaksi yötä jouluun

Niin se luminen talvi saapui tänne eteläiseenkin Suomeen! Se kyllä yllätti (positiivisesti!), sillä näinä vuosina, kun täällä olen asunut, lunta on tullut yleensä joskus puolessa välissä tammikuuta. Tältä näytti meidän pihassa eilen (pyykkinarujen luona on meidän pihan ainoa pihavalo, ja kun valoisan aikaan en ole kotona niin kuva on otettava sitten siellä, missä valoa on...):


Olisi tehnyt mieli käydä vielä hiihtämässä ennen joulunviettoon lähtöä, mutta niin innokas hiihtäjä en kuitenkaan ole, että lumipyryssä lähtisin Paloheinän 1,8 km latua tarpomaan! Pääsenhän ihan näillä näppäimillä pohojoseen hiihto- ja laskettelumaastojen tuntumaan, kun huomenillalla suuntaan junan kyydissä kotipuoleen. Siis toivottavasti se juna nyt kulkee.

Näin joulun kunniaksi piti vähän lahjoa itseäkin jo etukäteen. Kävin eilen ruokatunnilla WSOY:n tehtaanmyymälässä katsastamassa, jos sieltä jotain kivaa löytyisi jouluksi. Ja kappas, löytyihän sieltä, oranssilla tarjoushintalapulla varustettuna!


Eli Joka tyypin kaavakirja, jota on useissa blogeissa kehuttu, ja jota olen pitkin syksyä selaillut kirjakaupoissa. Ainakin ensi tuntumalta vaikuttaa hyvin pätevältä opukselta: kirjassa on muutama peruskaava ja valtavasti erilaisia muokkausvinkkejä. Heti suunnittelin useamman hameen ompelua, kankaitakin löytyisi varastosta.

Nyt vielä viimeiset pakkaukset ja yhden joululahjan päättely+paketointi, niin sitten ei muuta kuin menoksi. Ai niin, huomenna on vielä työpäivä... Lumiset jouluntoivotukset!

1 kommentti:

Hety kirjoitti...

Oho, onpa paljon lunta! Hyvän ale-löydön olet tehnyt. Valkeaa, lumista ja tunnelmallista joulua sinullekin!